Musiikin nettimyynti on ensimmäistä kertaa paikkaamassa lähes kokonaan levymyynnin laskun aiheuttaman loven, kertoo levy-yhtiöitä edustava Musiikkituottajat. ”Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että digitaalisen myynnin kasvu suurin piirtein korvaa sen myynnin laskun, joka fyysisten levyjen markkinoilla on tapahtunut”, Musiikkituottajien edustaja, asianajaja Lauri Rechardt sanoo Yle Uutisille.
Musiikin nettimyynti lähes kaksinkertaistuu Rechardtin mukaan tänä vuonna noin 7,5-8 miljoonaan euroon. Musiikin kokonaismyynti tulee olemaan noin 40 miljoonaa euroa, joten bittimusan osuus kaikesta myynnistä on lähes 20 prosenttia. Vielä vuosikymmenen alkupuolella kokonaismyynti oli noin 70 miljoonaa euroa.