Tarpeeksi laaja kulma?   33% |   67%

Lyhyt linkki

Aloita keskustelu

seppo samuli / Lehtikuva

Kolmannes pois koulutuksesta

Valtio haluaisi vähentää taidealan koulutusta kolmanneksella, koska Suomi ei pysty elättämään kaikkia kouluista valmistuvia käsityöläisiä ja taiteilijoita.

Lue aiheesta HS.fistä

 

Martti Kainulainen / Lehtikuva

Tuhansia työttömiä

Taidealalla on tällä hetkellä enemmän työttömiä työnhakijoita kuin kertaakaan vuosikymmenen aikana.

Lue aiheesta Yle.fistä

Nälkäisten taiteilijoiden luvattu maa

Tuki taiteelle on romahtanut 2000-luvulla. Kuvassa taiteilija Pekka Syrjälän lasikuituteos EI.

Tuki taiteelle on romahtanut 2000-luvulla. Kuvassa taiteilija Pekka Syrjälän lasikuituteos EI.

Tuki taiteelle on romahtanut 2000-luvulla. Kuvassa taiteilija Pekka Syrjälän lasikuituteos EI.

Pekka Sakki / Lehtikuva

Pekka Sakki / Lehtikuva

Suomalaiset yritykset ovat vähentäneet rajusti tukea taiteelle, kertoo Helsingin Sanomat. Vielä vuonna 1999 taide sai yrityksiltä noin 46 miljoonaa euroa, mutta vuonan 2008 määrä oli enää vähän päälle 17 miljoonaa euroa. Taiteen tukeminen ei ole toipunut sitten 2000-luvun alun pienen taloustaantuman, kertoo Taiteen keskustoimikunnalle tehty selvitys.

Tukien romahtaessa taidealalla on myös enemmän työttömiä työnhakijoita kuin kertaakaan vuosikymmenen aikana. Valtio haluaakin vähentää kulttuurialan koulutusta kolmanneksella, koska Suomi ei pysty elättämään kaikkia kouluista valmistuvia käsityöläisiä, taiteilijoita ja toimittajia. Miten käy suomalaisen kulttuurin? Topiikki tutustui suomalaisen taide- ja kulttuuripolitiikan nykytilaan.

Saako koskea?

Suomessa pieni piiri hallitsee taidelaitoksia ja rahanjakoa, toteavat Saa koskea -pamfletin kirjoittajat Vihreän Langan haastattelussa.

Lue aiheesta Vihreästä Langasta

 

Tanssijan hallitusohjelma

Tanssija toivoo tanssitaiteen syrjinnän loppuvan ja taitelijoiden tukijärjestelmän kannustavan luovuuteen.

Lue aiheesta HS.fistä

 

Tunnistatko taiteen?

Washington Post seuraa mitä tapahtuu, kun maailmankuulu viulisti soittaa tunnin ajan washingtonilaisella metroasemalla.

Lue aiheesta Washington Postista

  Keskustelu

Kirjaudu tai rekisteröidy osallistuaksesi keskusteluun.

Kirjaudu  ·  Rekisteröidy  · 

Lisää aiheesta